Vaikka ohjaajalla on kontrolli harjoituksissa, junioreille voi antaa mahdollisuuden vaikuttaa harjoituksiin.
Harjoituksiin vaikuttaminen voi olla tärkeä motivaattori, sillä juniorit pääsevät tekemään juuri niitä harjoituksia joita haluavat.
Muista kuitenkin harjoitusten monipuolinen kokonaisuus.
Harjoituksen alussa on hyvä ottaa heti kontakti ohjattaviin ja kysyä kuulumisia. Harjoituksen aikana voit kysyä esimerkiksi:
Omaa heittoa ja puttia harjoitellaan omalla ajalla. Ohjaajan asemassa keskitytään ohjattaviin.
Muista antaa positiivista palautetta!
